Eilen oli huono päivä. Ei tämä masennus vielä ole voitettu. Kaikkea kanssa. Eilinen päivä oli synkkä ja musta. Sain ahdistus/paniikkikohtauksen.
Kaikki johtuu siitä, että olen palaamassa töihin lyhennetyn työviikon turvin. Palkka tulee olemaan pienempi, minä sen ymmärrän, mutta miehelleni se tuottaa vaikeuksia. Huolehdin mieheni jaksamisesta ja hän stressaa meidän taloudellista tilannetta. Ahdistuin, kun aloin ajatella. että se ihminen, jonka pitäisi minua rakastaa, rakastaakin enemmän rahaa. Tunsin itseni niin hylätyksi.
Onneksi työkaverini auttoi minua eilen. Puhuimme puhelimessa monta kertaa ja hän sai minut rauhoittumaan. Ja miehenikin oli jollakin tavalla rauhoittunut, kun tuli töistä kotiin.
Ehkä minä taas tästä kiipeän. Ja eihän minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin kiivetä ylöspäin. Tuntuu siltä kuin kiipeäisi liukasta mäkeä ylöspäin ja välillä tulee alas oikein ryminällä. On tämä yksi viheliäinen sairaus. Tätä sairautta ei ymmärrä, ennenkuin sen itse kokee.
Psykiatri selitti minulle, että tämä on aivojen sairaus. Tämä ei ole mikään minun keksimä juttu, että voisin vaan chillailla ja ”vetää lonkkaa”, mitä monet terveet ihmiset kuvittelevat masentuneiden oleva. Onneksi ei kaikki. Minulta puuttuu sitä välittäjäaineitta, joka antaa ihmisille energiaa. Sitä välittäjäainetta saan purkista, mutta tällä hetkellä minun lääkitys ei ole kohdallaan. Sain syksyllä serotoniini-myrkytyksen ja minulta otettiin kaikki lääkkeet pois. Nyt minulle on lisätty toista lääkettä hyvin varovaisesti ja siksi tämä minun sairaus on nyt ottanut takapakkia.
Psykiatri sanoi, että joillakin ihmisillä saattaa olla niin paha sydämen vajaatoiminta, että joutuvat tekemään töitä hyvin kevyesti. Minulla on nyt aivoissa energian välittäjäaineen vajaa-toimintaa ja siksi en vain jaksa. Silloin on parempi palata työelämään lyhennetyn työviikon turvin, jolloin en väsy niin helposti ja lääkitys saa pikkuhiljaa nostettua minun energiatasoni normaaliksi.
Mutta ei ne yksin lääkkeet auta, yritän kovasti olla ulkona. Kävelen välillä pitempiä lenkkejä, välillä lyhyempiä lenkkejä sen mukaan mikä tuntuu hyvältä. Tosin on ollut hetkiä, että en ole jaksanut nenääni ulos pistää, mutta nyt taas yritän kovasti olla ulkona joka päivä edes jonkin verran.
On se vaan kummallista, että se vanha tuttu kolminaisuus on parasta ihmiselle: 1. raitis ilma ja liikunta, 2. riittävä uni ja 3.terveellinen ravinto. Onpa kyseessä masennus, ylipaino, tai joku muu ihmisen terveyttä uhkaava asia, niin aina törmää tuohon samaan kolmeen asiaan.
Itselleni minun pitää vielä lisätä se vesi vanhin voitehista. Kunpa vain muistaisin juoda riittävästi vettä. Se pääsee aina minulta unohtumaan. Näillä eväillä yritän räpiköidä tämän päivän. Ja monta seuraavaa.
Onneksi valoa kohti mennään!